Epäonnistunut muttei pettynyt? Ajatuksia sm-pronssista, elämisen kuopista ja lepoviikon antimista.
Mika Poutala jakoi tässä taannoin loistavan videon. Videon siitä miten epäonnistuessa pettyy tai yllättyy. Jos menee huonommin kuin odotti, pettyy - jos paremmin niin yllättyy. Pettymykset ei kuitenkaan määritä meitä ihmisinä. Minuuden pitää kummuta muista arvoista ja olemisesta. Jotenkin toi video osui ja upposi jo ennen kuin astuin sm-tatameille sivukisoissa eli puvuttoman jujitsun no-gi sm-skaboissa Tampereella viikko sitten.
Itsellä on ollut vähän alavireinen alkuvuosi. Aina ei voi homma olla pelkkää haippia ja monesti ne negatiivisemmat asiat kerääntyykin yhteen nivaskaan. Omalla kohdalla alkuvuoteen mahtui mm. ero parisuhteesta ja jalka on ollut pitkään aika tukevasti kaasulla useammalla rintamalla. Ajatella ei ole kerennyt tai sitä ei ole halunnut edes tehdä. Kuormittava työ, kova treeni ja henkilökohtaisen elämän haasteet yhdistettynä talven pimeimpiin hetkiin pääsivät hieman uimaan liiveihin tammikuisen Lissabonin kisareissun päälle. On ollut vaikea keskittyä ja saada asioista kiinni. Kehon kuuntelu on jäänyt taka-alalle mikä on johtanut sairasteluihin ja epäterveelliseen tekemiseen.
Sinivöiden sm-pronssia. Alisuoriutuminen.
No-gi kisoihin ei tullut spesifisti valmistauduttua ja asiat kuten kehonhuolto on ollut vähän kehnosti listalla. Viikko ennen kisoja suoritettu Puolan reissu kaljoineen oli tähän henkiseen tilaan sen väärti enkä ottais takaisin mitään. Idea ei ole ladella tekosyitä, you get what you deserve. Kisaviikolla 67.5kg painoon veto ei ollutkaan lopulta ihan helpoin rasti josta maksoin lopulta kovan hinnan tatamilla rajusti krampanneiden pohkeiden muodossa. Kisoihin en kokenut varsinaisesti jännitystä tai edes sitä tuttua positiivista odottavaa latausta kehossa. Sain kaivettua pohkeista huolimatta rutiinitekemisellä ja sisulla pari otteluavoittoa kunnes matka katkesi semarissa tuttua kaveria vastaan. Aiemmat pari kohtaamista oon päättänyt lopetuksella mutta nyt nuori Kainulainen jujutti hienoon kuristukseen. Hattua päästä! Todella ansaittu voitto ja hienosti oteltu. Jälkipyykkinä fiilis on että omaan taitotasoon finaalipaikka olisi ollut minimisuoritus mutta en voi väittää kauheasti edes pettyneeni vaikka homma totta kai harmittikin. En ikinä lähde häviämään ja taistelen loppuun asti voitosta. Nyt yleinen olotila vastasi kuitenkin tulosta. Keskinkertainen. Tää fiilis on kilpakamppailijalle hälyttävä, eikä millään tapaa sellainen jota haluan edustaa. Oli aika puhaltaa ja ottaa lepoviikko.
Lepoviikolla tuli tankattua. Testissä Via Tribunalin napolilainen pizza ja Tomi Björckin ohjeellla duunattu kung po -kana.
Päätin antaa hermoston ja mielen ottaa lepiä vaikka harjoituskausi kohti Huhtikuun Finnish Openeita virallisesti jo alkoikin. Päätös oli oikea. Tuli syötyä hyvin, levättyä ja käytyä vain kerran uimassa (sporttinarkille saavutus) parin joogan lisäksi. Viikon kruunasi sunnuntaina laatuaika pikkubroidin kanssa ruokaa laittaen ja leffaa katsoen. Nää on mulle niitä jutuista tärkeimpiä.
Ennenkaikkea sain tehtyä kuluneella viikolla arvokasta itsetutkiskelua, jota on tullut hieman sysättyä "kiireen" alle. Hommat ei oo viimeaikoina innostanut normaaliin tapaan ja luulen että tää pieni tauko pohdiskeluineen antoi hyviä avaimia miettiä mistä on kyse. Kompassi on käännetty ja mies on taas kartalla. Askelkuviot on selvät. Tai vähintään selvemmät. Näistä juttua myöhemmin mutta ennen kaikkea tällä viikolla kaiken takaa päätään on nostanut ajatus siitä että teen duunia oikeiden asioiden eteen. Mä rakastan urheilua ja jujitsua. Rankka duuni kohti tavoitteita on syvintä mua. Auringon määräkin on jatkuvassa nosteessa ja virne alkaa nousta suupieleen. On aika tehdä pari tärkeää järjestelyä ja kohdistaa katse Finnish Openeihin - siellä tullaan näkemään fyysisesti ja henkisesti paras versio mitä tätä apinaa on vielä päästy todistamaan! Sitä ennen kivoja välietappeja. Parin viikon päästä lähdetään rymistelemään ihan viikinkeinä kun lauantaina ruotsissa Nordic Openit ja sunnuntaina Hämeenlinnassa joukkueiden sm-kisat 🤙🏽.