Treenireissu Vegasiin pt 3 + BJJ FO2018. Mitä jäi käteen & ajatuksia ulkomailla leirittämisestä.
Hellurei! Vegasista tuli kotiuduttua yli viikko sitten ja nyt alkaa viimein olla tarpeeksi palautunut olo kirjoittamiseen. Paluu oli nimittäin yllättävän raskas.
Jenkeissä tuli treenattua sen pari kertaa päivään ja sparriakin eri muodoissaan tuli tsabaut pari tuntia päivittäin. Vajaan parin viikon leirityksestä halusi ottaa luonnollisesti kaiken irti, eikä itseä tullut säästeltyä samalla tavalla kun pitemmällä reissulla olisi pakko. Tämä oli tiedostettu riski kevätkauden päättävien Finnish Open -kisojen osalta. Luultua kovemmaksi vastustajaksi osoittautui kuitenkin lopulta jetlaginakin tunnettu aikaeron pirulainen.
Videoblogia viimeisiltä päiviltä. Treeniä ja pieni kierros yöelämään.
Paluumatka on kuulemma aikaeron osalta menomatkaa rankempi ja tämän voin kyllä allekirjoittaa. Luotin menomatkalla omaksuttuun valvomistaktiikkaan ja kotimatka sujuikin smoothisti ilman ongelmia. Unirytmin sain Suomessa aikalailla laakista korjattua. Posotin ensimmäisenä yönä 14h unta palloon ja seuraavana 12. Olo olikin sitten oma lukunsa - se muistutti pari päivää lähinnä parin tunnin unien jälkeen iskevää krapulaista laskuhumalaa ja hereillä pysyminen tuntui todella haastavalta. Kolmantena kotonaolopäivänä oli vuorossa Finnish Openit ja koitin herätä päivään nousemalla aikaisin (tässä auttoivat myös naapurin alkoholistien äänekkäät bileet klo 02-06.30, kiitos tuesta 🙏🏽) ja käymällä lenkillä. Olo alkoikin olla hieman parempi. Toistaiseksi. Ekassa matsissa keho oli aivan ennennäkemättömän loppu. Järkyttävä fiilis. Onnistuin kuitenkin voittamaan ekan matsin, jonka jälkeen vanha ystäväni, pohjekramppi, alkoi pyrkiä eitoivotulle vierailulle. Painonveto oli mennyt mielestäni hyvin mutta kroppa oli totaalinen tasaraha. Toisessa matsissa koitin suoristella jalkaa ja välttää pahempaa kramppitilaa. Ottelu oli kohtalaisen tapahtumaköyhä ja hävisin marginaalisesti edulla (ei pistesuoritus, vaan vähänkuin puolikas piste "hyvästä yrityksestä"). Ei muuta kuin laulukuoroon. Sunnuntaina kävin vielä avoimessa painoluokassa häviämässä avauskierroksella -76kg sarjan voittaneelle Ruotsalaiselle Pranaa edustavalle kaverille. Oma peli toimi sunnuntaina yllätävän hyvin ja johdinkin matsia 4-2 kunnes homma herpaantui ja jäin käsilukkoon 1:30 kohdalla. Tuli kyllä suru puseroon. Tää ei ollut lähelläkään omaa parasta ja ei auta kuin suunnata katse kohti pienempiä kevään kisoja ja syyskauden sm-kisoja.
Pohje mutkalla.
Crestin yhteishenkeä. Kaikki jeesaamassa tuplahopean napannutta Antti Kinnusta.
Häviöitä voi aina selitellä mutta lopulta paras mies voittaa aina. Jenkkimatka oli näiden yksien kisojen osalta riski mutta kokemuksena kaiken sen arvoinen. Reissu antoi myös arvokasta tietoa tulevia pidempiä treenimatkoja silmällä pitäen. Alla muutamia ajatuksia leirittämisestä ulkomailla. Nämä toki vain omia ajatuksia lopulta hyvin kapean kokemuksen pohjalta.
Elämys oli asiata jota lähdin hakemaan. Oli huikeaa elää urheilijaelämää ja nähdä suuren maailman meininkiä. Raha on luotu elämyksien ja kokemuksien hankkimiseen.
Absoluuttinen kehittyminen on varmasti kaltaiselleni sinivyölle varmasti yhtä hyvää tai parempaa myös muualla. Kokeneiden mustavöiden kanssa sparraaminen on ennenkaikkea motivoivaa ja silmiä avaavaa. Kehityksen kannalta uskon että tämäkin treeni on hyödyllistä mutta suurin osa harjoittelusta tulisi suorittaa suunnilleen oman tason tai sen yläpäässä olevien kavereiden kanssa. Kasan alimmaisena oppii olemaan kasan alimmainen. Tässä vaiheessa matkaa saan haastetta kotisalillakin ja jos miettii vain rahaa, saa varmasti tehokkaimman leirin panostamalla saman rahan harjoitteluun koti- ja naapurisaleilla satsaten esimerkiksi yksityisopetukseen. Pienessä Suomessa myös yksilöitä voidaan huomioida monesti paremmin. Vaihtelu kuitenkin virkistää ja ulkomaan matka on aina elämys. Korkeatasoiselle harjoittelijalle haasteiden etsiminen kotikuvioita kauempaa saattaa myös muodostua välttämättömäksi. Sanoisin kuitenkin että jujitsun taso on Suomessa todella hyvä.
Irrottautuminen arjesta. Reissussa eivät kotiasiat paina mieltä ja urheilija pääsee keskittymään täysillä olennaiseen. Kuinka usein kotona tulee elettyä syklissä eat, sleep, train?
Oman pään mukaan tekeminen, kulttuuri ja aikataulut ovat asioita jotka helposti eroavat kotona olemisesta. Varsinkin jos on tekemisissä huolettomien brassien kanssa. Muiden nurkissa bunkatessa tai kavereiden kyytien varassa roikkuessa ei voi aina myöskään itse päättää kaikesta. Luvassa voi olla myöhästelyä, odotellua ja nälkäkiukkua. Näihin osaa jatkossa varautua paremmin ja pidemmällä reissulla aion varmistaa että mulla on käytössä oma kulkuneuvo. Muiden vieraanvaraisuudesta nauttiessa tietenkin säästää kuluissa ja pääsee paremmin tutustumaan huikeisiin tyyppeihin.
Aikaero ei pelleile. Varsinkin jos on tarkoitus kisata, kannattaa varata useampi päivä palautumiseen. Sama homma töihinpaluun kanssa.
Suurkiitos Rafael Domingos!
Kokonaisuutena loistosetti ja loistavia ihmisiä. Jenkkeihin tämä vajaa pari viikkoa oli mielestäni minimiaika, jonka eteen kannattaa matkustaa. Amerikassa homma toimii ja näkisin että yhteiskuntaan olisi helppo sopeutua ilman suurempia kulttuurishokkeja. Ei kun seuraavaa suunnittelemaan!