Kisat joka viikonloppu - Suomen aktiivisin kilpailija kertoo

*Tämä teksti on kirjotettu bussista matkalla kohti tuplakisoja Lahdessa*

Mitä jos urheilija kilpailisikin joka viikonloppu? Kilpailemaan oppii kilpailemalla ja uskon todella vakaasti, että isoja kinkereitä varten pitää harjoitella tekemällä sitä itseään eli kisaamalla niin usein kuin mahdollista. Skabaaminen toki eroaa lajista toiseen mutta keskityn nyt pohdintaan painiskelun näkövinkkelistä.

Aina valmis!

Kisaaminen on työkalu & More is More

Mulle kisaaminen merkitsee kahta asiaa; se on tapa elää syvälle mun genetiikkaan koodattua soturiuden ja mittelön tarvetta - urheilullisesti kyseessä on puolestaan puhtaasti työkalu. 

Kilpailutilanne eroaa aina treeneistä ja vaikka kotisalilla sparraisi miten paljon, on kyseessä eri eläin. Vegasissa vieraillessani lajilegenda Robert Drysdale sanoi jopa, että jujitsun treenaaminen ja kilpaileminen ovat kokonaan eri lajeja: "pyöräilykin auttaa näennäisesti kuntoon, mutta ei varsinaisesti auta painimisessa. Sama pätee jujitsun harjoittelemiseen ja siinä kisaamiseen". Jutussa lienee totuuden siemen. Kilpaileminen on niin paljon päästä kiinni, että osa salisankareista murtuu täysin paineen alla. Toisaalta kaveri, joka ei ole teknisesti paras, saattaa korvata puutteet asenteellaan tatamilla. Itse koen kuuluvani jälkimmäisen porukkaan.

Menestyksen palat mallia Mikko Rupponen = teknisesti onnistuneet suoritukset harjoituksissa, tekniikoiden testaaminen kilpailuissa, sekä kalorien ja kehonkoostumuksen säätäminen suorituksen vaatimalle tasolle.

Mielestäni aivan liian usein pelätään tappioita ja ajatellaan recordeja. Musta tuntuu että häviämisen pelko saa monen perääntymään aktiivisesta kisaamisesta. Kanttia kerätään sitten puuskana sm-kisoihin ja finnish openeihin odotukset ollessa luonnollisesti korkealla kun on hetkellisesti panostettu enempi harjoitteluun. Itse hieman ihmettelen miten odotetaan tulosta kansallisesti korkeimmalla tasolla, jos ei olla ensin kyetty tahkoamaan turnausvoittoja "maakuntakisoista". Nämä pienemmät tapahtumat ovat nimenomaan niitä matalan kynnyksen kisoja, joissa voidaan ihan yksinkertaisesti harjoitella kilpailemista. Kun egon riisuu päältään, voidaan usein kilpailemalla lähteä harjoittelemaan esimerkiksi painonvetoa tai tiettyä treeneissä hinkattua juttua johon halutaan suoritusvarmuutta. "Train to improve, compete to win" on Crestillä taululle kirjoitettu filosofia. Itse laajentaisin harjoittelunäkökulman  myös pieniin kisoihin. Kilpailu on teknisen kehityksen mittari - työkalu, jolla testataan miten halutut tekniikat oikeasti toimivat. Mielestäni ei ole syytä miksi kilpailuun tulisi suhtautua eri tavalla kuin kovaan sparraamiseen. Mitä useammin kisaa, sitä useammin pääsee testaamaan palettiaan käytännössä. More is more.

Rapatessa roiskuu. Käsien likaamista ja kolhuja on turha pelätä. 

Järki päässä

Urheillessa, ei vähiten Kamppaillessa, sattuu ja tapahtuu. Kilpailujen kuormittavuus onkin huomioitava kun ohjelmoidaan pidemmän tähtäimen tavotteita palvelevaa harjoitussuunnitelmaa. Brasililainen jujitsu on vääntölaji, jossa ei lyödä tai potkita. Tämän vuoksi mielestäni lajissa voi kisata vaikka joka viikonloppu kunhan tietyt kriteerit otetaan huomioon. 

Tavoitteelliset urheilijat noudattavat harjoitussunnitelmia, joiden avulla pystytään "piikkaamaan" suorituskyky parhaimmilleen ennaltamääriteltynä hetkenä. Toki vuosikelloon mahtuu myös peruskuntokautta ja muuta kauaskatseista tekemistä. Pienet "merkityksettömät" kilpailut eivät saisikaan sotkea liikaa harjoitussuunnitelmaa. Tämä tarkoittaa sitä että kisoihin ei aina lähdetä herkimmässä mahdollisessa olotilassa. Tämä ei ole ongelma kun kisoihin suhtautuu letkeällä sparriasenteella. On lopulta se ja Mikkeli voittaako jokaista ottelua. Siellä ollaan kehittymässä ja isojen kisojen valmistelut ovat aivan oman lukunsa. 

Kauden tärkeimmät tavoitteet tulee toki kirjata vuoden alussa kalenteriin yhdessä valmentajan kanssa. Muita huomioitavia seikkoja kamppailu-urheilussa ovat painoon liittyvät asiat. Painoluokkaurheilussa tunnetusti pyritään mahdollisimman alhaiseen sarjaan, jotta kisatilanteessa oltaiisin optimaalisen isoja/vahvoja suhteessa vastustajiin. Painon kanssa kikkailu ei kuitenkaan ole välttämättä kovin terveellistä ja aktiivisesti kisatessa kannattaa miettiä olisiko fiksuinta valita painoluokka johon ei tarvitse turhia hikoilla (heh heh, see what I did there). Plussana useasti kisaamisessa on toki se, että pysyy jatkuvasti kohtalaisen hyvässä kisakunnossa ja isoihinkaan kekkereihin ei tarvitse aloittaa ylivoimaista kuntosavottaa nollista.

Suomen aktiivisin kisaaja?

Nyt eletään toukokuun alkua ja kisapäiviä mulla on tänä vuonna alla 6 kappaletta. Loppuvuoteen on miinoitettu minimissään 11 kisapäivää, minkä lisäksi tulee käytyä todennäköisesti ulkomailla vähintään yhdet kisat. Tällä toteumalla skaboja tulee keskiarvolla jokaiselle kuukaudelle. Määrä on ihan kohtuullinen ja en usko että Suomesta löytyy aktiviisempaa kisaajaa. Ehtona tälle on totta kai pysyä ehjänä ja terveenä. Lompakolle nämä tottakai tekevät oman lovensa ja yhteistyökumppaneille tässä touhussa olisikin tilaa. Katsotaan josko tässä saisi kaikelta kisaamiselta aktivoiduttua silläkin saralla 😉. 

Onnibus kulkee edukkaaseen hintaan!